Työväen Mailapojat ry 1932 - 1982

1920-luvun viimeisellä puoliskolla oli kansallispelimme, pesäpalloilu, saanut ennennäkemättömän jalansijan urheiluelämässämme. Pelaajien rivit taajenivat yhä, eikä suinkaan vähäisessä määrassä työläisurheiluväen keskuudessa. Mutta vuosikymmenen lopussa käytiin myös kiivasta taistelua Työväen Urheiluliiton sisällä, minkä tuloksena useita seuroja erotettiin poliittisista syistä. 1930luvun alkupuolella syntynyt "kansallinen liike" lakkautti voimakeinoillaan nämä keskusjärjestönsä hylkäämät yhdistykset . Joukossa oli runsaasti pesäpallokärpäsen puremia jäseniä, jotka pääkaupungissa ryhmittyivät omaksi kokonaisuudekseen melkeinpä sataprosenttisesti. Jo silloin kangasteli mielessä oman erikoisseuran perustaminen, mutta politiikan aallot huuhtelivat ajatuksen alleen, ja joukko liittyi miehissä Raittiusyhdistys Koiton v- ja u-seura Visaan. Takaisin siis TUL:ään.

Kesäkausina 1931-32 olikin Visalla vahva asema pääkaupungin pesäpalloilussa. Mutta "isännän ääni" kuului seuran johdostakin, siellä kun ei oikein osattu antaa arvoa pesäpalloilijoille, vaikkakin nämä olivat omatoimista joukkoa. Niinpä pesäpalloilijat toimivat omalla riskillään talvikauden ja hankkivat iltamillaan melkoisen summan senaikaista rahaa. Neuvotteluista huolimatta otti seuran johto varat "yhteiseen" kassaansa, josta ne lupausten mukaan olisivat käytettävissä pesäpalloilijoiden tarpeisiin kauden aikana. Kevät 1932 valkeni ja vieroksutut pesäpalloilijat kokivat karvaan pettymyksen: Visan kassa oli tyhjä, sillä iltamarahoilla olikin hankittu mm. jalkapalloilijoiden pelipuvut... Malja rupesi täyttymään ja läikkyi ylitse ensi kerran 6.9.1932 Visan kansallisten "markkinoiden" päättäjäiskahvilla. Silloin suoritettiin ensimmäinen koeäänestys oman erikoisseuran tarpeellisuudesta. Joukko oli lähes yksimielinen. Asiaa kehittämään valittiin nelimiehinen toimikunta - Olavi Suvanto, Viljo Suominen, Sulo Ollikainen ja Rafael Lauri - ja niin lähti nykyinen TMP:mme taipaleelleen.

Lokakuun alkupäivinä oli S. Sosiaalidemokraatissa lyhyt ja naseva ilmoitus, missä kutsuttiin asiasta kiinnostuneita pääkaupungin työläispesäpalloilijoita 10.10.1932 HTY:n talon huoneessa n:o 21 pidettävään pesäpallon erikoisseuran perustavaan kokoukseen.

Koollekutsujat eivät odottaneet kokouspäivän iltaa turhaan, sillä jännitys laukesi heti alussa: Tilaisuuteen oli saapunut n. 30 asianharrastajaa. Joukon pääosa oli Visan pesäpalloilijoita, mutta myös Vesan, Kalervon jopa Kullervonkin tunnettuja edustuspelaajia oli paikalla.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Olavi Suvanto ja sihteeriksi Rafael Lauri. Suvanto esitti kokoukselle alustuksen, joka oli paikalla olleiden mukaan siksi sytyttävä, että kokonaista 25 miestä rohkeni kirjoittaa nimensä koemerkinnässä perustamiskirjaan. He olivat: Olavi Suvanto, Rafael Lauri, Sulo Ollikainen, Viljo Suominen, Aarre Huuhka, Väinö Alho, Matti Aalto, Eljas Tolonen, Osvald Ahlberg, Kauno Hokkanen, Sulo Kilpinen, Heikki Hilden, Tauno Rossi, Väinö Hellsten, Väinö Soininen, Kauno Lindroos, Aaro Pantzar, Aarne Vallin, W. Salmi, A. Tarkiainen, Yrjö Gostovski, Aarne Ahonen, Lennart Kivi, T. Mutikainen ja T. Räsänen.

Kun asia muuttui todeksi, eivät kaikki em. kuitenkaan olleet valmiita lähtemään mukaan, olisihan se toisilta vaatinut irrottautumista vuosikausia edustamastaan seurasta. – Mutta 16 uskaltautui lähtemään uudelle ja oudolle taipaleelle, joka on useimpien kohdalta jatkunut näihin päiviin saakka.

Perustava kokous valitsi uudelle seuralle myös ensimmäisen hallituksen,joka sai seuraavan kokoonpanon: Puheenjohtaja Aarre Huuhka, varapuheenjohtaja Matti Aalto, sihteeri Lennart Kivi, rahastonhoitaja Viljo Suominen, muut varsinaiset johtokunnan jäsenet Osvald Ahlberg, Aarne Vallin (nyk. Vallinoja) ja Sulo Ollikainen sekä varajäsenet Yrjö Gostovski, Kauno Hokkanen ja Leo Koskinen. – Mainittakoon, että Olavi Suvanto pyysi kieltäytyä ensimmäisestä johtokunnasta, mihin hänet ilman muuta olisi valittu, sillä hänen sukulaisensa olivat niinä hetkinä "poliittisen silmälläpidon alaisena". Kaikesta sydämestään hän oli kuitenkin toiminnoissa mukana alusta alkaen.

Perustavan kokouksen päätöksen mukaisesti otti seura ohjelmaansa toistaiseksi pesä- ja jääpalloilun. Tämä oli ohjeena nimi kilpailua järjestettäessä. Se tapahtui perustavan kokouksen yhteydessä ja ehdotuksia tuli kaikkiaan n. 150, joista parhaimmaksi katsottiin Kauno Hokkasen ehdottama Maila Pojat. Seuraaviksi kilpailussa sijoittuivat Toivo Kaiposen Poikki-Polun Pinkojat (PPP) ja Sulo Ollikaisen Pallo-Kärpät. – Yhdistysrekisteriviranomaiset palauttivat kuitenkin 1.2.33 seuramme rekisteröimispaperit maininnalla, että rekisteriin on jo aikaisemmin merkitty Maila-Pojat-niminen yhdistys, joten seuran nimi ei sellaisenaan kelpaa. Toimekas johtokunta kokoontui 5.2. ja päätti muuttaa yksimielisesti nimen kuuluvaksi: Työväen Mailapojat (TMP) ja sellaisena yhdistysrekisteriviranomaiset sen merkitsivät kirjoihinsa 25 p:nä helmikuuta 1933. – Mainittakoon, että esillä oli myöskin Helsingin Mailapojat, mutta sen lyhennys olisi ollut "hempee" (HMP).

Toiminta alkoi vireänä, johtuiko se ehkä siitä, että tilastojen mukaan oli jäsenistöstä noin neljännes työttömiä, joten aikaa liikeni kokouksille ja neuvonpidoille. "Ehkäpä se oli kuitenkin "suomalaisten itsepäistä uudisraivausta"? – Ensimmäiset kokoukset istuttiin HTY:n graniittilinnassa, mutta pian tarjosi Kullervo kerhohuoneistoaan vuokralle ja niinpä johtokunta saikin kohta istua "omassa" huoneistossaan, alivuokralaisena, Unioninkatu 41:ssä.

Kevättä varten oli luotava taloudelliset edellytykset, sen totesi johtokunta yksimielisesti.

Talvikaudesta johtuen tapahtui ensimmäinen TMP:n - tai silloin vielä oikeammin M-P:n esiintyminen jääpallokentällä. Helmikuun 12 p:nä suoritettiin nimittäin piirin C-Iuokan ottelu Ponnistuksen reservijoukkueen ja oman "edustusjoukkueemme" välillä. Epäyhtenäisessä asussa esiintynyt tulokas menestyi yllättävän hyvin vaikka kärsi tappion 2-4. - Kaksi viikkoa myöhemmin merkittiin TMP:n historiaan sen ensimmäinen voitto maalein 5-3, vastustajana oli Helsingin Tarmo, ja ottelu koski luonnollisesti jääpalloilun piirin C-Iuokkaa.

Kun vuosi 1932 oli päättymässä oli seuran jäsenmäärä kohonnut 34:ään mieheen, nuorten osastoa ei vielä ollut, naisista puhumattakaan. Seuralla oli käytettävissään kaksi voimistelutuntia viikossa, jolloin ahkerasti ”muokkausjumpattiin”. Jäsenmaksuja kannettiin 3 mk/kk, mikä varsinkin työttöminä oleville oli suuri menoerä. Kaikesta huolimatta seuran jäsenet merkittiin rekisteriin siinä järjestyksessä kuin voivat suorittaa jäsenmaksunsa. Jäsenluettelon alku näyttääkin siten tällaiselta: N:o 1 Leo Koskinen, n:o 2 Viljo Suominen, n:o 3 Lauri Koski, n:o 4 Sulo Ollikainen, n:o 5 Rafael Laurin, n:o 6 Olavi Suvanto, n:o7 Aarre Huuhka, n:o 8 Osvald Ahlberg, n:o 9 Heikki Hilden, n:o 10 Yrjö Gostovski, n:o 11 Kauno Hokkanen, n:o 12 Aarne Vallin, n:o 13, Matti Aalto, n:o 14 Lennart Kivi, n:o 15 Otni Oksanen ja n:o 16 Henry Pyykkölä.

Todettakoon, että edellä mainituista on joukostamme poistunut seuraavat: Koskinen, Koski, Laurin (myöh. Lauri), Suvanto, Huuhka, Ahlberg, Hilden ja Oksanen. Kivi on puolestaan eronnut seurasta 1956 TUL:ssä vallinneiden seurojen erottamistapausten yhteydessä.

Varsinainen urheilutoiminta alkoi "sivulajin", jääpalloilun merkeissä jo 12.2.33 kuten edellä on mainittu. Johtokunta ja huvitoimikunta aloittivat energisen toiminnan heti perustamisen jälkeen. Mm. 5.12.32 järjestettiin HTY:n talolla iltamat yhdessä Töölön Vesan kanssa ja 25.12. oma joulujuhla, joissa molemmissa oli luonnollisesti vetonumerona kaksi tuntia tanssia, kuten aikanaan oli tapana. Ensimmäisessä iltamatilaisuudessa oli pesäpalloesityskin, jonka idean ja harjoitusten hoito oli Olavi Suvannolla ja Rafa Laurilla. - Todettakoon, että 5.12. pidettyyn tilaisuuteen TMP myi 400 lippua ja Vesa vain 100 ja rahallinen tuloskin oli kokonaista 425 mk. Tämän jälkeen ryhdyttiinkin huvitilaisuuksia järjestämään pääasiassa omatoimisesti, jolloin taloudellinen tuloskin jäi omaan kirstuun. - 1.2.33 alkoi seuran jäsenille tarkoitettu muokkausvoimistelu HTY:n (Tarmon) salilla. Osanotto oli runsas.

1930-luvun alkupuoli oli ankeata lamakautta. Niinpä johtokunnan kokouksen 5.2.33 pöytäkirjan 5 § kertoo: "Ehdotettiin, että seura maksaisi työttömät jäsenet otteluihin luistinradalle. Mutta ehdotus hylättiin." Todettakoon, että seurasta oli noin joka kolmas työttömänä.

Tosi-demokraattiseen tapaan kuului, että kaikki joukkueet "ykkösestä" alkaen valittiin yleisessä kokouksessa. Niinpä emo johtokunnan kokouksen jälkeen kokoontui koko seuran. kaarti ja silloin valittiin neljä pesäpallo joukkuetta kevään kamppailuja varten. Ne voitaneen tässä yhteydessä jopa aikakirjoista poimia. Ykköseen valittiin: Hakala, Kyander, Suominen, Gostovski, Aalto, Savolainen, Vanonen, Ahlberg ja Vallin (Vallinoja). Varamiehiksi Saarinen, Huuhka ja Hokkanen. Kakkoseen: Hilden, Hokkanen, Ollikainen, Saarinen, Kivi, Suvanto, Koski, Huuhka ja Leo Koskinen, varamiehiksi Erkki Koskinen, Kosonen ja Niemi. Kolmoseen: Vuorimaa, Randelin (Tainio), Niemi, Oksanen, Erkki Koskinen, Porttila, Kantanen, Ekholm ja Kosonen, sekä neloseen: Virtanen, Siivonen, Ahonen, Savolainen, Pyykkölä, Sax, Sahala, Rossi ja Pelkonen.

Vuosikokouksessa, joka pidettiin poikkeuksellisesti vasta 26.3.33, pöytäkirjan mukaan: "päätettiin kiivaan keskustelun jälkeen äänestyksellä 14-10 perustaa seuralle naisosasto." 2.4. pidettiin naisosaston perustava kokous, jossa jäseniksi ilmoittautuivat: Helga Huhtasaari, Eva Savolainen, Vera Salo, Aini Nuutinen, Aili Airut, Vieno Lumme, Saimi Suvanto (Vuorimaa), Aili Suvanto ja Irma Airut (Vallinoja).

20.4.33 ilmoitettiin, että seuran edustuspuku oli hyväksytty liitossa (TUL). Kun pelipaidat teetettiin tuli niiden hinnaksi 75 mk/kpl. Ensiesiintyminen uusissa paidoissa tapahtui 18.5. Kullervoa vastaan, jossa tuli yllättävän niukka tappio juoksuin 1-2.

Vuosikokouksen päätöksen mukaisesti nuorten toiminnan järjestäminen jätettiin johtokunnalle, joka puolestaan kirjasi pöytäkirjaan lyhyesti ja ytimekkäästi: "Nuorten osaston toimintaa järjestämään valittiin R. Laurin täysillä valtuuksilla." Rafa itse kirjaili tästä jutusta 15 vuotta myöhemmin seuraavasti: "Kun huhtikuussa 1933 allepainetulle saneltiin, että Sinun tehtäväksesi tulee nuorten osaston perustaminen ja sen hoitaminen, pani se aluksi ihmettelemään, kuinka lähdetään? Aineksen tulisi olla heti runsas ja näkyvä. - Tunsin ulkonäöltä naapurin pojan Viljo Felinin ja toisen samanlaisen Tauno Lehikoisen, josta sitten tulikin TMP:n nuorten jäsen n:o 1. Viljo kävi kansakoulun viimeistä luokkaa ja sai tehtäväkseen hankkia itselleen tovereita, samoin Tauno. Kun vielä pari kertaa "uutisena" ilmoitin Demarissa, niin jäin jännityksellä odottamaan tulosta. Lienee ollut jokin loppuviikon ilta, kun tulin kentälle klo 19:n tienoissa ja 30-40 poikaa piiritti minut. Kysyi aluksi vähän hermoja, jotta sain tämän parven jonkinlaisiin ryhmiin ja harjoitusmuotoihin , sillä enhän. tuntenut nimeltä kuin pari. Mutta siitähän se muutaman kerran jälkeen lähti toiminta pyörimään ja pitkäaikainen tuttavuuskin alkoi. - 15.5.33 merkittiin rekisteriin ensimmäiset juniorit ja heistä ovat mukana vielä (1947) Viljo Felin, Vilho ("Kalle") Riipinen, Sulo Heinonen, Eero Kajaan ym. kaikkien nimiä muistamatta."

Ensimmäinen junioripolvi oli vv. 1917-18 syntyneitä ja heitä on vielä suuri joukko mukana 1982, tosin suurin osa jo "oloneuvoksina", ja seuratoiminnoissa enää hengessä mukana.

Seuran kaikkinainen toiminta oli vuonna 1933 varsin vilkas: oli ympärijuoksua, piirijuhlaa, oli otteluja kotikentällä - Haapaniemessä - käytiin pelaamassa Tampereella ja Napialassa, naisosasto järjesti laivamatkan Sentalla läntiseen saaristoon jne. Heinäkuussa pidettiin jopa kaksi johtokunnan kokousta (ei käyne enää nykyisin), missä neuvoteltiin ottelutilaisuuksista ja suunniteltiin syyskauden toimintaa. Järjestettiin seuran vuosijuhla, tosin hiukan myöhässä 28.10. "Täysin maksetulla" jäsenkirjalla sai kaksi lippua.

Lokakuussa järjestetyssä iltamatilaisuudessa, joka tällä kerralla hoidettiin yhdessä Työväen Voimistelijoiden kanssa HTY:n juhlasalissa, oli myöhemmin varsin tunnettuja esiintyjiä: Vilho Siivola (iloisia juttuja), Ella Eronen (taidetanssia), Matti Jurva (kupletteja), Erkki Raitio (viulusooloja) , Georg Malmsten (laulua) ja lopuksi luonnollisesti tanssia (orkesterina Pagod).

Samassa kuussa järjestettiin vielä yleiset tanssit, johon orkesteriksi saatiin itse Dallapé. Tämän jälkeen "rahaa vuoltiin" kolmasti viikossa ja kassa näyttikin mukavalta jatkaa talvella jääpallokentillä ym. toiminnalla.

Kun ensimmäinen kokonainen toimintavuosi oli takana, oli tulevaisuus turvattu, sillä olihan pankissa kymppitonnin verran. pula-ajan valuuttaa. Toimintaa voitiin siis jatkaa turvallisin mielin. Se jatkuikin samassa tahdissa, joskin alkuinnostus oli luonnollisesti jonkin verran laimentunut.. Siis: varojen hankinta tapahtui entisissä merkeissä, oli piirikunnallisia ja kansallisia pesäpallokilpailuja, tehtiin normaali helluntaireissu jne. Naisjoukkuekin esiintyi pari kertaa, tosin tappiollisesti Kotkia vastaan 2-14 ja Tarmoa vastaan 0-8.

Junioritkin tekivät ensimmäisen matkansa, Tampereelle jne. Vuoden 1934 alussa oli jäsenmääräkin kivunnut jo yli sadan (104).

Seuran puuhamiehet lähinnä Olavi Suvanto ja Rafa Lauri (silloin vielä Laurin) saivat keväällä 1934 aikaiseksi ensimmäiset seuralehdet, Maila n:ot 1-2, ja sittenpä kuluikin kolmisenkymmentä ajastaikaa, kun seuraavat seurajulkaisut ilmestyivät 1950-luvulla. Olipa pientä riitelynkin poikasta vuoden loppupuolella, jolloin puheenjohtaja jätti nuijan hoitelemisen 3-4 kuukaudeksi kokonaan varapuheenjohtaja Matti Aallolle. Mutta katkeruus katosi aikanaan ja niinpä entinen puheenjohtaja valittiin seuraavassa vuosikokouksessa eli 11 .2.35 seuran sihteeriksi.

Kolmannen toimintavuoden kertomus toteaa, että seuraa voitiin pitää liiton voimakkaimpana pp-seurana, vaikka kultaa ei vielä oltu vuoltukaan, mutta muut menestykset olivat olleet huippuluokkaa. - Pöytäkirjoista voidaan lisäksi poimia mm. seuraavia asiatietoja: Rintamerkkitoimikunta oli saanut työnsä päätökseen ja ehdotti hyväksyttäväksi kultaseppä Laitisen esityksen pienellä muutoksella. Niin syntyi JMP:n ensimmäinen sini-puna-hopeainen rintamerkki, jonka kolme ensimmäistä merkkiä päätettiin johtokunnassa myydä numeroituina: n:o 1 Rafa Lauri, n:o 2 Leo Koskinen ja n:o 3 Vili Suominen. Vain nämä "mitalisijat" on kirjattu pöytäkirjaan, seuraavat merkit myytiin halukkaille.

Tänä vuonna aloitettiin myös jäsenten väliset sarjakilpailut, joiden palkintona oli ns. kuntoisuusmaila. Kamppailun luonteen suunnittelivat yhteistoiminnassa edesmennyt Ema Vuorimaa, Olavi Randelin (myöh. Tainio, eli "Risto") ja Olavi Niemi, joka sittemmin voitti kahdesti ko. mailan omakseen. Lajeina oli juoksua, uintia, sisähyppyä, hiihtoa, muutamia. yleisurheilun kenttälajeja ym. Tätä kisaa yritettiin jatkaa vielä sotien jälkeenkin, mutta "erikoismiesten" innostus taisi laantua...

Joitakin pikkuhäiriöitä lienee ollut matkoilla jo tällöinkin, sillä 12.7.35 johtokunnan -pöytäkirjaan on Olavi Suvannon sihteerikaudella merkitty: "Päätettiin, että vastaisuudessa ei saa järjestystä niin rikkoa, että se haittaa seuran mainetta."

Todettakoon vielä, että jo silloin oli taloudellista varovaisuusajattelua, sillä 30.-31.8. järjestettyihin pesäpallokilpailuihin päätettiin ottaa 1.000 markan sadevakuutus...

Vuonna 1936 voidaan seuran "kultakauden"" varsinaisesti katsoa alkaneen, TUL:n piirissä se sitten jatkuikin parikymmentä vuotta. TMP voitti nimittäin ensimmäisen pp-mestaruutensa neljän joukkueen loppumarkkinoilla Helsingissä voittojenkin ollessa kauniita: 1-0 (Kullervo), 3-0 (Puhti) ja 4-0 (Lappeenrannan TU).

Toisaalta kärsittiin "tappioitakin", sillä vuosikokouksessa 14.2. naisosaston toiminta päätettiin toistaiseksi lopettaa. Kertovat, että syykin oli varsin yksinkertainen luonteeltaan: Mailapojat kosivat useimmissa tapauksissa Mailatyttöjä, jotka siten komennettiin hellojen äärille, eikä kentälle ollut enää paljoakaan asiaa... Varoja hankittiin edelleen talkoilla, nyt myytiin "ostettuja" teatterinäytäntöjä Koiton ja Kansan Näyttämön esityksiin. - Urheilupolitiikkakin oli esillä, sillä 2-3 yleistä kokousta käsitteli keskusliittokysymystä - tulosta ei kuitenkaan syntynyt silloinkaan... Pesäpallon edustusjoukkuekin valittiin kerran niin tarkasti, että " parlamentti " saneli jopa lyöntijärjestyksen. Vaikka toiminta oli näin demokraattista, niin poikettiin siitä pöytäkirjojen mukaan ainakin kerran: 10.10.36 pidetyssä johtokunnan kokouksessa. Olavi Suvanto pyysi vapautusta sihteerin toimesta, mutta sitä ei myönnetty. Näin Ola oli asian itse kirjannut - ja mikäpä auttoi muu kuin jatkaa virassa.

1937 alkoi surunviestillä, sillä ensimmäinen puheenjohtaja Aarre Huuhka menehtyi jo pitkään potemaansa tuberkuloosiin 10.1.37 ja melkein kaikki seuran jäsenet olivat häntä saattamassa Malmilla.

Mutta toiminnan oli jatkuttava. Jäsenmäärä oli edelleen l00:n tienoissa. Tuohon aikaan oli seula tarkka: yli vuoden rästi jäsenmaksuissa johti auttamatta erottamiseen. - Urheilulliset saavutukset olivat edelleen hyvät, joten juhlimiseenkin oli aihetta. Järjestettiin seuran 5-vuotisjuhla, joka oli toimintakertomuksen mukaan "hyvin onnistunut". - Näillä vaiheilla TMP menetti ensimmäiset pesäpallotähtensä "sillan toiselle puolelle", siksi hyviksi heidän taitonsa oli havaittu. Tappio taisi olla tämän vuoden loppuun mennessä neljä pelaajaa.

1938 oli urheilullisesti edelleen hyvä, mutta toimintakertomus ja pöytäkirjat kertovat - ainakin rivien väleissä - että samat vetäjät ovat edelleen olleet seuratoiminnassa ja he ovat jo väsyneet. Kuitenkin on uutta luotu, sillä mm. HTY:n talon tornihuoneessa aloitettiin talvikaudella "ping-pong-ottelut" tällä nimellä pöytätennistä, ehkä tasostakin johtuen, kutsuttiin. Seurahengen kohottamiseksi pyrittiin loppuvuodesta hankkimaan seuraavaksi suveksi kesänviettopaikka, sellaiseksi haviteltiin Visan hallinnassa olevaa ns. Lammassaaren pikkusaarta. Suunnitelma jäi sittemmin haaveeksi, mutta Mailapoikien telttailutoiminta itse Lammiksessa jatkui.

1939 varjostivat sodan pilvet jo Suomenkin taivasta, sillä useita jäseniä kutsuttiin kertausharjoituksiin ja niin toiminta pysähtyi kokonaan alkuvuoden lupaavan alun jälkeen. Loppuvuodesta alkaneisiin sotatoimiin osallistui seurastamme merkittävä määrä jäseniä, joista kolme - Olavi Virtanen, Kauko Laakso ja Eero Hänninen ,- kaatuivat taisteluissa neljän Mailapojan haavoittuessa. - Toimintaa kuitenkin oli alkuvuodesta ja vieläpä aika pitkälle syksyyn ennen kuin alkoi helsinkiläisten evakuointi pääkaupungista, mikä koski pääasiassa nuorisoa.

Ennen sotia käytiin myös vilkasta keskustelua jalkapalloilun ottamisesta seuran ohjelmaan. Asia oli esillä parissakin yleisessä kokouksessa, mutta äänin 13-7 "kuningaspalloilu" tyrmättiin ja vasta vuonna 1941 "futaajat" saivat tahtonsa lävitse. Sen sijaan 1939 päätettiin seuran uudeksi lajiksi valita koripalloilu. Seuran yleisiä kokouksia päätettiin järjestää useammin vuosikokouksen päätöksellä ja niitä ehtikin olla ennätysmäärä, eli kuusi, ennen kuin epävakaa tilanne maassa alkoi.

Niin sanotut sotavuodet 1940-44 olivat luonnollisesti toiminnallisesti varsin erikoislaatuisia. Talvisodan jälkeen tapahtui eräs merkittävä tapahtuma, suoritettiin yhteistoiminnan alalla ensimmäinen virallinen yhteenotto: tunnetut pesäpallojoukkueet HPL (SVUL) ja TMP (TUL) kohtasivat ensi kerran vanhalla kunnon Hesperian kentällä 22.8.40 ottelun päättyessä tasatulokseen 4-4. Tätä ennen oli tosin ehditty allekirjoittaa (15.8.)' TUL:n ja PPL:n välinen yhteistoimintasopimus sekä pelata 23.7. "kotiolympialaisissa" Itä-Länsi (5-6), missä oli jo yhteistoiminnan makua. Molemmissa joukkueissa oli pelaajia myös "sillan pohjoispuolelta" ja pelituomarina Olavi Suvanto, yleisöä 710 maksanutta. Vuosi 1941 alkoi lähes normaalisti, mutta jatkosota alkoi kesällä ja urheilutoiminta lamaantui jokseenkin kokonaan vuoteen 1945 saakka. Tosin sodan ns. hyökkäysvaiheen jälkeen jonkinlaista urheilutoimintaa kotirintamalla yritettiin järjestellä: joitakin maanpuolustajia palveli pääkaupungin välittömässä läheisyydessä ja eräillä' työkomennuksilla. Saimme myös erilaisiin sotasarjoihin joukkuetäydennykseksi lomalllakävijöitä, lainatiin jopa naapuri seuroista jne.

Rafa hoiteli kuitenkin tunnetulla taidolla runsasta poikalaumaa niin Haapaniemessä kuin talvikaudella Vallilan työväen voimistelusalilla, koripalloilu kun oli päässyt hyvään vauhtiin. 1942 pelattiin myös kori palloilussa SM-sarja veteraani- ja juniorivoimin. Samana vuonna järjestettiin myös 10-vuotisjuhla pula-aikaisissa puitteissa. Sota-aikana solmittiin myös "yhteistoimintasopimus" Helsingin Työväen Voimistelijoiden kanssa siten, että käytimme yhdessä Helsingin kaupungilta vuokrattua vanhaa 2-kerroksista puurakennusta Herttoniemessä, mikä jäi. aikanaan uuden öljysataman jalkoihin ja purettiin. Jatkosota vaati seuraltamme jälleen uhrinsa: edustusjoukkueemme pelaajista jäivät palaamatta 1. pelipäällikkömme ym. Osvald Ahlberg, Yrjö Helander ja Martti Kontula sekä "kaikkien kaveri" Otni Oksanen jäs.no 15) ja Aarne Ahonen jäs.no 20).

Rauhan palattua oli liikkeellelähtö jonkin verran väsynyttä, mutta jo uuden vuoden - 1945 - kangastettua, lähti toiminta viriämään, vaikka pulaa oli kaikista välineistä ja varusteista. Elettiin vielä osto- ja pistekorttien aikaa. Voidaan sanoa kaiken palanneen yllättävänkin nopeasti normaaliin elämänrytmiin. Varojen hankinta jatkui uurastavalla talkootyöllä, missä uurasti erityisesti huvi toimikunta ja veikkausasioimistomme. 42 kertaa tanssitettiin yleisöä - useimmiten "Sörkan Vennulla" (Arbets Vänner i Sörnäs), jonka pieneen saliin tuppautui useasti tupa täyteen. Helmer Stenlund, eli Stena, oli silloinen uhrautuva pomo, joka myös hoiteli taidokkaasti veikkausasioimistoamme monia vuosia. Ensimmäisestä sotien jälkeisestä vuodesta ilmestyi pirteä kronikka, josta tuli perinne vuoteen 1967 saakka. Seuran jalkapalloilijat ja pesäpalloilijat rakentelivat' linnarauhaa ja jäsenmääräksi kirjattiin 31.12.45 232 jäsentä. - Heti seuraavan vuoden alussa, 14.1., keskusteltiin yleisessä kokouksessa naisosaston perustamisesta, mutta päätös jäi tekemättä, kun "varoitettiin tulella leikkimisestä".

1946 oli jääkiekkokaukalohanke Haapaniemeen, mutta se jäi vielä vuosiksi, eikä" ehtinyt lämmittää seurajoukkuettamme, joka näinä pula-aikoina ponnisteli elämän ja kuoleman rajoilla. - Kun uurastava Rafamme oli joutunut eräistä syistä "hyllylle" toiminnastamme, alkoi tämä vaikuttaa varsin voimakkaasti. Se tajuttiin myöhemmin - ilmeisesti liian myöhään.

1947 kuin vastapainoksi osallistuttiin eritasoiseen kurssitoimintaan varsin aktiivisesti. Haapaniemen kentälle hankittiin pp-otteluja varten äänilaitteet, joita sitten käytettiin aina syksyyn 1966 saakka. Ottelukuuluttajina toimivat mm. Esko Nenonen ja ulkopuolisista Tauno Rautiainen ("ota-tai-jätä") ja kerran pari Niilo Tarvajärvikin. Lokakuussa järjestettiin Vallilan työväentalolla kiitosta saanut 15-vuotisjuhla, missä Anni Heinosen kauniisti kirjailema seuran lippu vihittiin ja Olavi Suvanto piti onnistuneen juhlapuheen.

1948 seura sai yksin käyttöönsä majarakennuksen Tuurholmasta ja seuraavana vuonna otettiin käyttöön uudet toimintasäännöt, jotka olivat voimassa vuoteen 1960.

Talous oli jonkin verran järkkynyt kun päästiin uudelle vuosikymmenelle. Se saatiin kuitenkin onnistuneesti kuntoon Stena Stenlundin ansiosta: pyöritettiin tansseja Velon lavalla ja järjestettiin arpajaiset. 25.4.50 herätettiin pikkupalaverissa naisjaosto, jossa oli vuoden lopussa jo 26 jäsentä. Muutenkin tuntui seuratoiminta lähtevän taas ponnella liikkeelle: synnytettiin uudelleen Mailapoika-lehti, joka monistettuna jatkoi ilmestymistään jäsentiedotteena aina vuoteen 1967 saakka. Helsingin Olympialaisten vuonna oli sitten ensimmäiset kauniimman sukupuolen edustajat kahdessa pääjaostossamme, pesäpallossa Terttu Voutilainen ja koripallojaostossa Ilmi Taleva (nyk. Gustafsson) ja Leila Karvonen. Seuran 20-vuotisjuhlaa vietettiin yli 100 hengen voimalla ravintola Kaisaniemessä syyskuussa ja siellä ojennettiin mm. ensi kerran Lännen Lokarin pysti nimekkäimmälle urheilijallemme Spike Lindholmille. Kiertopalkinnon olivat lahjoittaneet Kanadaan siirtolaisiksi muuttaneet Sulo Ollikainen ja Eero Kajaan, joista ensin mainittu jo on palannut takaisin. Seuraavana vuonna oli tilinpäätöksessä nähtävissä jälleen huono tulos: velkoja 130.000 markkaa, mikä kuitenkin pystyttiin selvittämään aikanaan. 1954 valittiin seuran vuosikokouksessa jälleen naistoimikunta, joka oli aikanaan lopetettu 30-luvulla. Sen puheenjohtajaksi valittiin Aira Heinänen.

1955 alkoi TUL:ssä jo kohua," sillä mm. liiton Helsingin piirin todettiin hämäräpelillä siirtyneen myöhemmin valtaan nousseen klikin käsiin.

1956 alkoivat TUL:ssä erottamistoimenpiteet, kun valta liiton johdossa oli siirtynyt sille suunnalle, joka sitä on tätä kirjoitettaessa suvereenisesti hoitanut runsaan neljännesvuosisadan. Niinpä TMP erotettiin liitosta 13.9.56 tehdyllä TUL:n liittotoimikunnan päätöksellä, mistä aikanaan tehtiin kirjallinen valitus liittoneuvostolle, mutta vastausta ei vieläkään ole saatu. Kun osallistuminen tämän jälkeen kilpailutoimintoihin olisi ollut, mahdotonta, alkoi liittymisemme alan erikoisliittoihin: 15.11.56 Suomen Pöytätennisliittoon, 16.11. Suomen Koripalloliitto on ja 4.5. seuraavana vuonna Suomen Pesäpalloliittoon. 25.7.56 olimme perustamassa Urheilun Tuki r.y.:tä, mistä sittemmin kehkeytyi Työväen Urheiluseurojen keskusliitto r.y. (1958-78), jonka toiminnoissa TMP:kin näytteli merkittävää osaa. - Suomen Palloliittoon ja Maahockeyliittoon kuuluimme jo tätä ennen, sillä nehän olivat erossa SVUL:stä. Myöhemmin on seuramme liittynyt Suomen Keilailuliittoon (1961) ko. lajin tultua ohjelmistoomme. Todettakoon vielä,että seurahenkeä osoitti 1956 erottamisen yhteydessä se, että vain viisi jäsentä pyysi eroa TMP:stä.

Erottamisemme jälkeen voidaan katsoa "uuden ajan" alkaneen seuratoiminnassamme: politiikasta - paremminkin urheilusellaisesta - ei juuri ole missään yhteyksissä keskusteltukaan. - 1957 pidettiin erittäin onnistunut 25vuotisjuhla illallisineen Klaus Kurjessa, missä perustajajäsenet kukitettiin ja juuri valmistuneet kultaiset ansiomerkit jaettiin ensi kerran. Näistä' 'merkillisistä" on sittemmin muodostunut veteraanikerho, jonka puuhamiehenä oli 1957-71 Tauno Vaahtera ja sen jälkeen on toimintaa pyörittänyt Esko Nenonen. Tämä joukko on useasti tehnyt arvokasta työtä, mm. tämänkin historiikin alullepano syntyi näillä voimilla 1975, jolloin useimpien perustajajäsenten äänet saatiin nauhoitetuiksi kaseteille.

1959 oli jäsenistölle murheenvuosi, sillä uuttera Helmer Stenlund menehtyi vuoden alkupäivinä autonsa ohjauspyörän ääreen ja joitakin aikoja myöhemmin Vili Suomisen pidetty puoliso, Taimi "Toija", siirtyi ajasta ikuisuuteen. Mutta hyvääkin saatiin aikaan: vuokrattiin ja kunnostettiin kerhohuone Torkkelinkatu 4:ssä, missä nuorisomme ennätti kokoontua monen monta vuotta. Tällöin "keksittiin" PPL:n kärppäleiriltä eräs nopea poika, Rainer Stenius, joka voitti 60 m pikajuoksun, nokittaen mm. kaikki leirillä olleet yleisurheilevat ikätoverinsa. "Ranusta" tuli sittemmin loistava pituushyppääjä, jonka hallussa on mm. Suomen ennätys 816. Poika on sittemmin siirtynyt ison meren taakse USA:han, mutta on sieltä käynyt tervehtimässä Haapiksen kundeja. '

Nimenomaan maahokki- ja koripallojoukkueemme rupesivat kaipaamaan kosketusta rajojen ulkopuolelle omina ryhminään. Ehkä se johtui siitä, että useat edustuspelaajamme ennättivät nauttia näistä maajoukkueissa yms. Toisaalta turismi oli valloittanut suoQ.1alaiset. Tämä kaukokaipuu on jatkunut näihin päiviin saakka ja ilmeisesti jatkuu edelleen. Talouskin saatiin tämän kymmenluvun alussa jälleen hetkeksi kuntoon, mutta 1967 oli tilinpäätös jo varsin murheellinen, sillä kassa oli käytännöllisesti katsoen tyhjä ja yhdellä ja toisella toimintaa lähellä olevalla oli jopa saatavia.

1962 järjestettiin 30-vuotisjuhla 11.11. ravintola Cariocassa (Arenan talo) ja siellä olikin melkoinen mitalisade, kun varsinaisesti ensi kerran jaettiin mm. erikoisliittojen ansiomerkkejä. Näihin aikoihin rupesi yhä useammin näkymään nimenomaan lehtiselostuksissa - seurasta ja sen jäsenistä nimitystä Tempo ja tempolaiset. Ehkä se pääasiallisesti on johtunut kiireestä: on nopeampaa sanoa ja kirjoittaa tempo kuin tee-em-pee?

1963 poistui joukostamme eräs sen henkisistä isistä, Olavi Suvanto, joka oli jo sotavuosista alkaen tunnettu ja tunnustettu urheilujohtaja. Hänessä TMP ja Suomen heiluelämä menetti arvaamattoman paljon. - Alkuvuodesta oli pääkaupungissa liikennelakko, minkä vuoksi vuosikokous jouduttiin pitämään pari viikkoa myöhässä 28.2. - Seuraavanakin vuonna saimme surunviestin: Vilho Riipinen, ensimmäisiä junioreitamme ja monivuotinen pp-edustusjoukkueemme pelaaja, jota jostakin syystä kutsuttiin alusta alkaen Kalleksi, menehtyi äkillisesti Vapun jälkeisenä päivänä.

1960-luvun loppupuolella alkoi sitten urheilu toiminnassa - lähinnä miesten osalla - alamäki. 1966 joukkueemme putosi pesäpallon SM-sarjasta, eikä ole sinne sen jälkeen enää noussut, vaikka jo seuraavana syksynä se oli "lähellä". Saman kohtalon koki koripallojoukkue 1969, samoin seurauksin. Voidaankin näistä tapahtumista todeta, että tämän jälkeen ovat lähinnä naiset pitäneet TMP:n mainetta yllä, ja putoamisten jälkeen on käyttö varat hankittu muusta kuin kilpailutulotoiminnasta.

Uuden vuosikymmenen alkupäivinä perustivat TMP:n toiminnoista huolissaan olevat Viljo Suominen, Raimo Lindholm, Pentti Katainen ja Esko Nenonen "sisarseuran" Helsingin Tempo r.y:n, jonka ensisijaisena tarkoituksena oli aluksi varata yhdistysrekisteristä tuo nimi, jotta muut eivät pääsisi siihen käsiksi, mahdollisten sekaannusten välttämiseksi. Pian sisarseuralle kuitenkin tarjoutui toinen tehtävä: siitä tuli alkuepäilysten jälkeen TMP:n sponsori sen lähtiessä yhdessä Työväen Pyörä-Veikot r.y.:n kanssa pyörittämään bingoa. Tarvittiin kuitenkin alkupääomaa ja sen saimme lainaksi parilta perustajajäseneltä. Ilman tätä taloudellista tukea, jota Tempo on vuosittain pääseuralle antanut, tuskin TMP:n toiminta olisi edes sitä, mikä tänä päivänä on todettavissa. Vuosikymmenen alusta lukien on vuosikokous asettanut toiminnan ja tarkkailun viriämiseksi erilaisia työrukkasia: työvaliokuntaa, talousvaliokuntaa ja markkinointitoimikuntaa, jotka ovat saaneet aina jotakin toimeksi. Mm. seuran 40-vuotisjuhlassa oli paikalla 247'" jäsentä, juhla pidettiin J 7 .11. 72 ravintola Olympissa. .

1973 alkoi Markku Voutilaisen kausi puheenjohtajana ja hänellä on ollut tukenaan yhtämittaisesti Raimo Lindholm ja Markku Torkkeli. Näistä vuosista alkaen on keväisin tai syksyisin järjestetty jäsenistölle erilaisia kuntotempauksia, jotka ovat vetäneet vähintään linja-autollisen väkeä mukaan Pajulahteen, Kiljavalle jne. - Naisten kuntojumppaa - avointa kaikille - on hoidettu vuodesta 1978 alkaen yhdessä Puistolan Urheilijoiden kanssa Helsingin Urheilutalossa, missä ansiokkaana vetäjänä on seurastamme ollut Elvi Nyman.

Miesten pesäpallo päättyi lopullisesti 1977, sillä edellisvuotena perustettiin pääkaupunkiin "voimien kokoamiseksi" uusi seura Helsinki-Pesis, mutta eivät senkään voimat ole riittäneet. - Sen sijaan on tällä vuosikymmenellä tehty määrätietoista työtä koripallorintamalla" sillä parhaina vuosina on joukkueita ollut eritasoisissa sarjoissa jopa 19, joista osa oli tosin kirjattu toisen sisarseuran Vantaan Tempon nimiin.

Seuran jäsenmäärä on 1960:n tienoista säilynyt 450:n tienoissa, sillä vuosittainen seulonta on ollut tarkkaa.

1978 teki TUK päätöksen yhdentyä TUL:ään ja asiasta lähetettiin jäsenseuroille esitys. TMP käsitteli omalta osaltaan asian 18.9., jolloin 50 jäsentä oli yksimielisiä siitä, että TUK:ta ei ole syytä lakkauttaa eikä liittyä TUL:ään vaan toimintaa olisi jatkettava nykyisissä urheilullisissa puitteissa. Kahta vuotta aikaisemmin oli seurasta edustava joukko Turussa TUK:n liittokisoissa, joista tulikin viimeinen näyttävä esiintyminen tällä rintamalla. Vuosina 1977-79 oli seurassa 40-50 poikapesäpalloilijaa ja saman verran koripalloilijoita, mutta ohjaajapula tyrehdytti tämänkin toiminnan. 1978 TMP teki väkirikkaimman ulkomaanmatkansa, sillä kokonaista 62 koripalloilijaa vieraili Tanskassa. 70-luvun puolivälistä on seuran joulujuhlat järjestetty "perheiltamina" Käpylän toimitalossa (ent. työväentalo) ja siellä on ollut virkistävää humpahtavan musiikin kera, osallistujiakin yleensä yli 100 henkilöä.

Tällä vuosikymmenellä on seuralla ollut merkittäviä menetyksiä, mm. 21.2.76 kuoli seuran perustajajäsen Heikki Hilden, seuraavana vuonna entinen puheenjohtaja Reino Hietarinne, ansiokas maahokkimies Eero Miinalainen, Onni Sallinen ja pikkupoikana 1936 seuraan liittynyt Mauno Tuores, eikä vuosi 1978 kulunut sekään surunviestittä, sillä tunnustettu hokkimiehemme Keijo Tuomi menehtyi työtapaturman uhrina.

Uusi vuosikymmen ei juuri ole ennättänyt muuttaa seuralle juontunutta suuntaa. Kuin yhteenvetona onkin todettavissa, että valtalajimme, pesäpallo, on kokonaan tyrehtynyt, samoin on käynyt ensimmäiselle kilpailulajille, jääpallolle. Jääkiekko ja käsipalloilu ovat niin ikään aikanaan sammuneet ja 1981 voitiin kerran Suomen parhaaksi noteeratun pöytätennisseuran todeta siirtyneen katsomoon. Vain koripalloilua voidaan pitää enää "leipälajinamme" ja sitäkin lähinnä naisten ja tyttöjen saralla, sillä miesjoukkueemme kokeilee heitto- taitoaan vain pääkaupunkiseudulla. Maahokkijoukkueemme pyristelee heikoin reservein ja jälkikasvuin alansa SM-sarjassa ja keilailijoitakin on jo ennätetty kalastella toisiin seuroihin, mutta seurajaostomme on alusta alkaen toiminut ansiokkaan pyyteettömästi ja uskoo vakaasti tulevaisuuteen.

Myöskään juhlavuotemme ei ole sujunut ilman surunviestiä: usean vuoden TMP:n poika- ja edustusjoukkueissa pesäpalloillut Lauri "Lare" Muranen poistui ennenaikaisesti, varsin nuorena (34 v.), joukostamme maaliskuussa.

Seuratoiminta on kuitenkin ollut vuosikymmenien ajan TMP-hengen hyvissä kantimissa: aina on löytynyt uhrautuvia miehiä ja naisia monenmoisiin yrityksiin seuran tavoitteiden saavuttamiseksi. Väsymys on tosin joskus vaivannut - varsinkin kun. samoja henkilöitä on jouduttu käyttämään - mutta "aikalisän" jälkeen ovat voimat yleensä kohentuneet. Erilaatuisissa talkoissa on viime vuosina juuri esiintynyt tätä vaihtelua, mutta kun on oivallettu seuran etu, niin toimeen on tartuttu.

Seuran 50-vuotinen taival on ollut kuin laineilua, mutta urheilutoiminnan saralla arvostettua. Erityisesti on todettava TMP:n antaneen koko Suomen urheilulle työteliäitä miehiä ja naisia erilaatuisiin johtotehtäviin. Heistä useiden meriitit ehkä ovat jääneet tässäkin yhteydessä mainitsematta - mutta sehän on niin kovin tavallista - he tietävät itse kuten koko TMP-väkikin, että "hyviä patruunoita on vyössä ollut". Heitä on ulkopuolella seuran arvostettu ja arvostetaan edelleenkin.